Naisosasto

Palokuntanainen moniosaajana.

Naisosastossamme on 8 aktiivista jäsentä. 

Harjoituksia pidämme kerran kuussa.

Toisinaan harjoitukset ovat yhteisharjoituksia hälytysosaston kanssa. 


Naiset osallistuvat palokunnissa monipuolisesti eri tehtäviin. Palokuntanaiset toimivat viranomaisten apuna pelastustilanteissa ja parantavat kodin ja perheen turvallisuutta neuvonnan ja valistuksen keinoin.

Monet palokuntanaiset kouluttautuvat kouluttamaan. Koulutustaitoja tarvitaan niin palokunnan omien jäsenten kuin muidenkin tahojen ohjaamisessa. 

Palokuntanaiset tarjoavatkin turvallisuusneuvontaa ja -koulutusta esimerkiksi alueen yhdistyksille. 

Perinteistä palokuntanaisten toimintaa on ollut ja on edelleen muonitus ja muu huoltotoiminta. Nykyään mukaan "kokkisotaan" ovat tervetulleita myös pojat ja miehet. Hälytysmuonitus on nopeaa ruoka- ja juomahuoltoa suurpaloissa, onnettomuuksissa ja etsinnöissä. Joukkomuonitusta tehdään palokuntaleireillä ja erilaisissa tapahtumissa. 


Toimintaan voi kuulua paljon muutakin mukavaa yhdessäoloa, kuten liikuntakerhoja, saunailtoja ja yhteisiä opintomatkoja. 


Palokuntanaisosastoon liittymisen alaikäraja on 16-vuotta, yläikärajaa ei ole.

Harjoitusohjelma

Kevään 2023 harjoitusohjelma. Saattaa tulla muutoksia.

18.1. klo 18 Kauden avaus ja suunnitelman teko

3.-5.2. Palokuntalaisten opintopäivät, Oulu

15.2. klo 18 Viestiliikenne ja yksikkötunnukset

15.3. klo 18 Työturvallisuus muonituksen näkökannalta

18.3. klo 10 Palokuntanaisten toimintapäivä Nivalassa

12.4. klo 18 Ajoharjoittelu

Toukokuu; Kauden päätös harjoitukset yhdessä hälytysosaston kanssa ( harjoitusmuonitus), päivä avoin.


72 tuntia kouluttaja

Ilmaista koulutusta.

72 tuntia -kouluttaja osaa

  • Perustella miksi kannattaa hankkia turvallisuustaitoja ja edistää kodin turvallisuutta
  • Nimetä toimijoita, jotka edistävät yhteiskunnan huoltovarmuutta ja varautumista
  • Esitellä mitä hyötyä 72 tuntia -varautumisesta on arkielämässä
  • Antaa esimerkkejä arjen häiriötilanteista
  • Suunnitella kohderyhmälle houkuttelevan 72 tuntia -tapahtuman
  • Ehdottaa rakentavaa yhteistyötä toimijoiden kesken
  • Kouluttaa innostavasti ja ryhmälähtöisesti

Voit pyytää meitä kouluttamaan yhdistykseesi/ yhteisöihin!

Ota yhteyttä Tarjaan / laita yv Facebook sivuillamme!

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita